torstai 9. heinäkuuta 2015

Kuukauden nousija -sijoituskisassa 1/3 kisasta käyty

Huom! 

Heinäkuun lopussa on muutettu sääntöjä siten, että senttiosakkeisiin (alle 0,20€) sijoittaminen on kielletty. Syynä Kauppalehden tapa raportoida historialliset kurssitiedot kahdella desimaalilla. Kaikki ennen sääntömuutosta tehdyt senttiosakekaupat on kisatilastoinnissa korjattu kolmen desimaalin tarkkuudelle. Tämä postaus on tehty ennen sääntömuutosta, eikä alle 0,20 €:lla tehtyjen kauppojen lukuja ole korjattu vastaavasti

-------------------------------------------

Maaliskuussa Kauppalehden keskustelupalstalla käynnistämässäni erilaisessa sijoituskisassa on nyt neljä ensimmäistä kuukautta takanapäin.

Tilannekatsauksen löydät täältä.

Neljässä kuukaudessa on syntynyt yllättävänkin isot erot. Kun parhaan kisaajan kumulatiivinen tuotto on +33,85%, niin hännän huipuilla tappiota on jo yli 50%. Moisiin miinus-lukemiin on voinut päästä joko todella onnettomilla sijoitusvalinnoilla (Tikkaa heitävä Apina, hilloakehiin), holdaamalla liikaa (kurjis) tai jälki-ilmoittautumalla (molox, Lanugo).

Kärjessä taas useampi vaihto on pitänyt onnistua erityisen hyvin eikä yksikään sijoitus ole saanut olla totaalinen floppi. Yleinen kurssilasku on kuitenkin saanut aikaan sen että vain yhdeksän kisaajaa on kokonaistuloksessa plussalla. OMXH25 ETF:ää holdaava "Heimo Holdari" on kisassa 13. sijalla -5,91% kokonaistuotolla.

Swingien onnistuminen

Kukaan kisaajista ei ole onnistunut saamaan jokaisella swingillään plusmerkkistä tuottoa. Lähimmäksi on päässyt nimimerkki niko.m, jolla vain viimeinen toteutunut vaihto oli tappiollinen ja sekin vain sen takia, että vaihto lipsahti neljä päivää pitkäksi ja siten sääntöjen mukaan holdaussakoille. Tällä hetkellä niko.m on kisassa viidentenä.

Parhaat yksittäiset swingit (plussaa yli 10%):

Kisaaja Osake O.päivä O.kurssi M.päivä Päiviä M.kurssi Tuotto-%
ajatuksenantaja Trainers' House 24.3.15 0,03 25.3.15 1 0,04 32,93 %
calebbi Outokumpu 3.3.15 5,86 15.4.15 43 7,60 29,30 %
Jurbo Outokumpu 4.3.15 5,87 15.4.15 42 7,60 29,08 %
koalakarhu Elektrobit 20.4.15 4,03 20.5.15 30 4,92 21,72 %
ajatuksenantaja Biotie Therapies 13.5.15 0,14 22.5.15 9 0,17 21,06 %
Kiekuja Elektrobit 6.5.15 4,10 19.5.15 13 4,91 19,40 %
Susirajan Sissi Okmetic 2.3.15 5,59 30.3.15 28 6,67 18,96 %
martkyll Ixonos 2.3.15 0,06 25.3.15 23 0,07 16,32 %
kapitaali-ali Pöyry 4.5.15 3,30 7.5.15 3 3,85 16,32 %
torppis_ilves PKC Group 29.4.15 19,65 13.5.15 14 22,60 14,67 %
lasuleeni Elektrobit 14.4.15 4,10 3.6.15 50 4,80 11,97 %
HXMO Panostaja 17.3.15 0,82 8.4.15 22 0,92 11,86 %
ajatuksenantaja Tecnotree 5.3.15 0,09 10.3.15 5 0,10 10,78 %
kapitaali-ali Nokian Renkaat 7.5.15 28,75 20.5.15 13 31,83 10,38 %
Lanugo Biotie Therapies 17.6.15 0,19 18.6.15 1 0,21 10,19 %

Ja vastaavasti huonoimmat swingit (miinusta yli 20%):

Kisaaja Osake O.päivä O.kurssi M.päivä Päiviä M.kurssi Tuotto-%
calebbi SSH Comm. Security 16.4.15 6,16 11.5.15 25 4,88 -21,02 %
turskastelija Biotie Therapies 13.4.15 0,18 8.5.15 25 0,14 -22,46 %
saunatupa Nokia 14.4.15 7,49 6.5.15 22 5,72 -23,86 %
hilloakehiin Outokumpu 22.6.15 5,06 8.7.15 16 3,80 -25,13 %
Morgan Kane Outokumpu 28.5.15 5,12 8.7.15 41 3,80 -26,00 %
hilloakehiin Outokumpu 21.4.15 7,07 4.6.15 44 5,16 -27,23 %
jamppavaan Tulikivi A 2.3.15 0,26 15.4.15 44 0,18 -30,98 %
Tikkaa heittävä apina Tecnotree 2.3.15 0,16 23.3.15 21 0,07 -56,38 %

Holdaussakot lisääntymässä

Selvästi alkaa kisaväsymys ja kesälomat painaa päälle, kun kisaajille lipsahtelee holdaussakkoja. Kisassahan tavoite on vaihtaa osaketta keskimäärin kerran kuussa ja jos osakkeen vaihtoväli venyy yli 45 päivän, kertyy sakkoa 1%-yksikkö per ylityspäivä. Kertynyt prosenttiliuku sitten vähennetään myyntituotoista.Holdaussakkoja alkaa kertyä.

Kun kisan alkukuukausina oli vain pari yksittäistä holdisakkoa, heinäkuun alun jälkeen niitä on kertynyt jo seitsemälle kisaajalle. Yksi syy näihin holdailuihin voi myös olla kurssien laskutrendi. Vaikka sijoittajan ohje on: "Ota tappiot nopeasti kotiin, mutta anna voittojen juosta", on tappiolla myyminen jopa tällaisessa leikkimielisessä kisassa ilmeisesti vaikeaa. niinpä sitten venytetään myynti ihan äärirajoille ja tappio sen kun kasvaa. 


Välitilinpäätös

Hämmästyttävän vaikeaa näyttää tulevan kuukauden nousijan löytäminen olevan. Joka kuukausi löytyy kuitenkin pörssilistalta nousseitakin osakkeita, myös tällaisina pulkkamäkikuukausina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti