perjantai 12. kesäkuuta 2015

Millä #Suominousuun? Martin teesit 2/2

Jatkoa edelliseen postaukseen. #Martinmallit teesit, joilla Suomen hyvinvointi saataisiin turvattua
--------------------------------------

Teesi 4: Eläkerahoituksessa riittävän aikainen rahastointi ja yksinkertaistaminen #Martinmallit eläkemallin tapaan

Vaikka Suomessa on parempi eläkejärjestelmä, kuin monessa muussa maassa, on siinä varsin pahoja valuvikoja. Käytännössä vain pieni osa eläkkeistä on rahastoitu ja suurimman osan niistä maksaa kokoajan kutistuvat nuoremmat ikäluokat. Kun samaan aikaan ihmisten elinikä kasvaa ja työura lyhenee, tulee tilanne kestämättömäksi. Käytännössä myös suurituloisten suuret eläkkeet maksavat keskituloiset palkansaajat.

Ratkaisuna olisi lapsen syntymähetkellä rahastoitu eläke, joka korkoa korolle periaatteessa toisi henkilölle yhteiskunnan takaaman peruseläkkeen. Ja jos haluaisi isomman eläkkeen, siitä täytyisi pitää itse huolta henkilökohtaisten sijoitusten tai eläkevakuutusten avulla.

Laskelmieni mukaan 20000 € syntymähetkellä takaisi 63 vuotiaalle 2000 €:n peruseläkkeen loppuelämäkseen. Samalla yhteiskunta säästäisi eläkemaksuissa noin 20 Mrd€/vuosi.

Teesi 5: Byrokratian ja turhan sääntelyn leikkaaminen ja normitalkoot

Vielä 1990-luvulla kunnilla oli 256 lakisääteistä tehtävää. Nyt niitä on 535, joista poikii yli tuhat erilaista velvoitetta. Ei ihme, että yhteiskunta vaatii yhä suuremmat veronsa. Samaan aikaan myös yksityishenkilöiden ja yritysten kontolle on kaadettu jos jonkinlasta säädöstä. Jokainen säädös yksittäisenä vaatimuksena on toki jollain lailla perusteltu. 

Kukapa ei haluaisi, että esimerkiksi solariumissa käynti on turvallista. Siksi jokaisen kunnan on nykyään säännöllisesti tartkastettava, että solariumlaitteet ovat normien mukaiset. Olisi silti mielenkiintoista tietää, montako suomalaista on vakavasti sairastunut tai jopa kuollut sen takia, että solariumeja ei vielä jokunen vuosi sitten tarkastettu?

Rakentamisessa sääntely on ehkä viety kaikkein huimimmaksi. Esimerkiksi vanhaa asuntoa remontoitaessa edellytetään WC:ltä invakelpoisuutta, vaikka ko. asuuntoon ei edes ole ahtaan rappukäytävän ja hissin puutteen takia mitään mahdollisuutta päästä rullatuolilla. Sitten ihmetellään, miksi rakentaminen Suomessa on niin kallista.

Teesi 6: Heikkenevän huoltosuhteen korjaamiseksi riittävän maahanmuuton mahdollistaminen

Totuus on se, että Suomen kansa ikääntyy kovaa vauhtia, Kohta eläkeläisiä on yhtä paljon kuin työikäisiä. Ainoa ratkaisu ongelmaan on joko voimakas perhekoon kasvu tai työikäisten maahanmuuton mahdollistaminen. 

Tuohon lapsiluvun kasvuun en usko, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäänee sen hyväksyminen, että kaikki Suomessa asuvat eivät ole suomalaisia. Hölmöimmillään vasta-argumenttina kuulee, että "Tulevat tänne ja vievät meidän työt". Vaan voisiko tuo työn määrä olla vakio? Tällöinhän väkiluvun kasvaessa täytyisi yhä enemmän olla työttömyyttä. Vaikkapa Saksan kokoisessa maassa väkiluku on 15-kertainen Suomeen verrattuna. Onko siellä lähes kaikki työttömiä? 

Totuus lienee oikeammin se, että nämä ulkomailta Suomeen tulevat tekevät juuri ne työt jotka suomalaisille eivät kelpaa. Olihan niistä "paskaduuneista" taannoin iso keskustelukin televisiossa.

Bonuspisteitä saadaan suvaitsevaisuutta lisäävällä sukupuolineutraalilla avioliittolailla

Tämähän meillä näyttäisi siis lopulta toteutuvan.

3 kommenttia:

  1. Hei!

    Erinomaisen kannatettavia (tosin poliittisesti mahdottomia) teesejä !

    t, Kari

    VastaaPoista
  2. Onhan siinä vähän haastetta. Mutta onhan Virossakin noista joku toteutunut. Mielenkiintoista on nähdä, onko uudella hallituksella yhtään rohkeutta korjata nykyisiä valuvikoja.

    VastaaPoista
  3. Tuohon hyvään solarium esimerkkiisi voisin lisätä hurjan määrän muita säännöksiä mitä ei ollut olemassa vielä silloin, kun minä perustin yrityksen ja virittelin ylämuistia ja jatkomuistia PC:ssäni.

    - Silloin (80-luvun lopulla) ei tarvittu valtavaa laadunvalvontabyrokratiaa (esim. ISO 9000)
    - Silloin ei tarvittu EMC-testauksia, eikä CE-merkin vaatimia hyväksyntäprosesseja
    - Silloin ei tarvittu lukuisia erilaisia byrokraattisia säännöksiä esim. jos yrityksessä "uskallettiin" juottaa tai jopa hitsata...

    En tietenkään sano, että kaikki olisivat olleet turhia, mutta joukossa on valtaisa määrä myös täysin järjettömiä ja turhaan yrityksen voimavaroja kuluttavia säännöksiä.

    Nyt n. 30-vuotta myöhemmin tämä yritys on kansainvälistynyt ja työllistää yli 100 työntekijää. Olen usein mietinyt, että olisiko ollut rahkeita perustaa vastaava yritys tänä päivänä nykyiseen säännösviidakkoon...

    Kari

    VastaaPoista